Kirjoituksen herättämiä ajatuksia kommentissani postaukseen:
Osuvia huomioita, Jussi.
Siinä olet erityisen oikeassa, että sanatonta viestintää ei mikään päihitä. Tämä on sinänsä "ikivanha" juttu: Kuten 80-lukulainen sanonta kuuluu "kädenpuristusta ei voi faksata".
Mutta kyllä nää uudet informaatioteknoloogiset systeemit ovat kovasti ottaneet etumatkaa kiinni. Erityisesti rapakon tältä puolen on kovin kovin mukava, että voi seurailla kavereiden kuulumisia aiempaa selvästi laajemmin.
Musta Facebook on erityisen mainio systeemi siinä, että se tarjoaa mahdollisuuden helposti rajata sitä joukkoa, joka noin oletusarvoisesti lukee kuulumiset.
Kerran intternjettiin laitettu tietysti pysyy siellä ikuisesti -- ja tulee todennäköisesti vastaan juuri silloin kun sitä vähiten toivoisi; sitä ei tule unohtaa (note to self: älä unohda).
Taidamme kyllä joka tapauksessa olla yhdenlaisen yhteiskunnallisen mullistuksen äärellä näiden systeemien kanssa: yksityisyys sellaisena kuin me 1900-luvun kasvatit olemme sen oppineet tuntemaan on kovassa murroksessa.
Ja mihin suuntaan ollaankin menossa, niin musta on kyllä kovin mukavaa, että voi olla yhteyksissa edes näin virtuaalisesti suhun ja muihin vanhoihin kavereihin. Facebook on Suomessa saavutetun kriittisen massa myötä tuonut omalle tutkalle parissa kuukaudessa toista kymmentä vanhaa kaveria keistä en ole kuullut yli kymmeneen vuoteen -- ties missä olisin näihin "törmännyt" ilman Naamakirjaa.
Riemullista syksyn jatketta!
Siinähän se ydin taisikin tulla kirjailluksi kohtuullisen kompaktisti jopa näin meikäläisen sanomaksi. Nämä toisen(?) sukupolven sosiaaliset informaatsiopalvelut ovat kovin mukavia siinä, että ne mahdollistavat ennennäkemättömästi yhteydenpitoa ei pelkästään lähimmäisten vaan myös niiden kavereiden kanssa, jotka muuten olisivat hukkuneet kenties ikiajoiksi historian huminaan.
